Monia vuosia olemme markkinoineet lähinnä sosiaalisessa mediassa. Nettisivut ja muut sellaiset ovat olleet todella keskeneräiset, ja ovat sitä toki vieläkin. Tärkein löytyy eli yhteystiedot. 

Vuosi sitten osallistuin sisältömarkkinoinnin nettikurssille. Siellä sanottiin että tarvitsee pitää blogia. Ihmisiä kiinnostaa semmoinen. No nyt sitten aloitin. Hiukan kyllä edelleen arveluttaa että kiinnostaako tämä ketään. 

Tänne blogiin aion lähetellä ajatuksiani, ja myös röyhkeästi mainostaa palveluitamme. Ajattelin myös tehdä piilomainontaa kertomalla keikoista missä olemme onnistuneet, ja vasiten tulen kertomaan niistä tapauksista missä meillä on ollut haasteita. 

-Timo-